tiistai 20. elokuuta 2013

6. On My Way to Raleigh

Moikka! 

Kirjotan täältä 10 kilometrin korkeudesta jostain Kanadan pohjoisosasta mun lähtöfiiliksistä ja tähän astisesta matkasta, vaikka en tätä pääsekään julkaseen ennen kuin pääsen takaisin maanpinnalle rakkaan wifi-yhteyden luo!♥

Tää mun vika viikko Suomessa kymmeneen kuukauteen meni ihan sairaan nopeesti! Viikonlopun aikana tuli pidettyä neljälle eri porukalle läksiäiset ja tuli ainakin itkettyä tarpeeks. Sain ihan älyttömän ihania läksiäislahjoja, vaikka jotenkin mun mielestä on outoo saada lahjoja, kun tää vaihtovuosi on jo tarpeeks iso lahja. Iso kiitos kuitenkin kaikille! 

Tänään aamulla 10 aikaan lähdettiin ajaan Ylöjärveltä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Jo ennen lähtöselvitystä oli kunnon securitykyselyt, että kyllä kaikki on aika tarkkaa, kun Jenkkeihin lennetään. En oo ite koskaan aiemmin lentänyt suoraan Suomesta Amerikkaan, mutta tällä kertaa löytyi hyvät lennot ensin Helsingistä Chicagoon ja sieltä Raleighin. Kun lähtöselvitys oli tehty, oli aika antaa viimeiset halit vähään aikaan perheelle ja varsinkin pikkuveljien halaaminen sai kyllä kyyneleet tulvimaan.  

Selvisin sitten turvatarkastuksesta läpi ja portille ja siellä odottelin lentoa. Lentokoneeseen saapuessani odotti kyllä vähän ikävä yllätys; mun 9,5 tunnin lennolla ei ollut telkkareita! Miten ihmeessä saan ajan kuluun? 
Lentokoneen lähtiessä liikkeeseen aloin taas itkemään, kun tällainen ylitunteellinen usein olen. Osaksi kyllä itketti kauhean lentopelonkin takia. 
No sitten sain itseni rauhoittumaan kokonaiseksi vartiksi, kunnes kaivoin esiin vihkon, johon ystäväni olivat kirjoitelleet muistoja ja kaikkea muuta ihanaa, jolloin alkoi uusi itku. Mitäköhän toi mun vieressä istuva nainen ajattelee musta..? No eipä sillä väliä. 

Nyt on lentoa kulunut 5,5 tuntia, ja hitaasti se onkin kulunut. Enpä mitään ihmeellisempää ole tehnyt kuin lukenut kirjaa, istunut, lukenut lehtiä, istunut, kirjoitellut vihkoon, istunut, täyttänyt customs-lomakkeen, istunut ja laskenut kuinka suuren alan pystyn suurinpiirtein koneesta näkemään. Ja sitten vielä vähän istunut. Huhhuh no toivottavasti menee loppuaika nopeammin ja pääsisi pian Chicagoon. Lentoa sieltä Raleighin onkin kestettävä vain vajaat 2 tuntia. 

En vieläkään tajua, että oon menossa vaihtoon. Kai se tuntuu realistisemmalta siellä perheessä sitten! :D 

ps. Postaan nyt tän täältä kotoo ja voin sanoo et ei se vieläkään sen realistisemmalta tunnu :D 
pps. Tein tän kännykällä nii en tiä yhtää miltä kuvat näyttää
 
-sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti